

Jeesuksen seuraajien lähetysyhteys

Pimeän peitosta
10430
Pimeän peitosta on nimi työlle, jonka kautta halutaan tarjota rikkinäisestä taustasta tuleville aikuisille kokemus tasapainoisesta kodista ja perheestä, jonka keskellä he voivat eheytyä ja kasvaa kiinni Elämään.
Minun tarinani - mistä kaikki alkoi
Kun asuin Jumalan kutsumana Baltiassa kymmenisen vuotta sitten, asuin paikallisissa kodeissa. Silloin sain kokea mitä on elää epävarmuuden kanssa siitä, olenko todella tervetullut ja kuinka pitkään. Toisaalta sain myös eräässä kodissa kokemuksen siitä, miltä tuntuu, kun todella on tervetullut, hyväksytty ja ympäröity Jumalan rakkaudella. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Muistan istuneeni kodin sohvalla ja ajatelleeni: "Jos en olisi jo uskossa, haluaisin heti ottaa kasteen!". Niin vakuuttunut olin perheen elämäntyylistä.
Olen huomannut tuon elämänjakson opettaneen minua toivottamaan ihmiset tervetulleeksi koko olemuksellani, ilman varautuneisuutta. Olen myös kaivannut avata ovet ihmisille, jotka tarvitsisivat tasapainoisen kodin ja rakastavan perheen ympärilleen. Osittain olen tätä saanutkin jo toteuttaa, mutta minulla on näky jostain isommasta. Niin monella jo aikuiseksi kasvaneella ei ole minkäänlaista kokemusta siitä, millainen on tasapainoinen perhe. Ja se on yksi iso syy siihen, miksi he eivät tunnu löytävän elämässä tukevaa pintaa, eikä heillä ei ole todellista käsitystä siitä, kuka Jumala oikeasti on. Minä haluaisin olla yksi niistä, jotka ovat esimerkillään näyttämässä konkreettisesti, että on olemassa toisenlainen todellisuus - Jumalan valtakunnan "normaali".
Näky
Minulla on näky yhteisöstä, joka tarjoaa rikkinäisestä taustasta tuleville aikuisille (naisille?) kodin, perheyhteisön, työpaikan, tilaa eheytyä sekä opetuslapseutusta niin hengellisessä mielessä kuin käytännön asioissakin.
Näkynä on olla demonstroimassa Jumalan valtakuntaa jokapäiväisessä elämässä elävästi ja voimakkaasti, tarjoten samalla kutsun: "Tule ja seuraa minua". Kun avaamme ovemme ihmisille ja päästämme heidät katselemaan meitä läheltä, on meillä mahdollisuus saada lisää voimaa sanoihimme, kun puhumme Jeesuksesta.
Tavoitteena on, että yhteisöön tulleet kasvaisivat olemaan vapaasti juuri se, keneksi Jumala on heidät luonut, ilman häpeää ja pelkoa. Haluan auttaa heitä tunnistamaan oman kutsunsa ja kykynsä, riippumaan (halutessaan) Jumalassa kiinni ja olemaan tukeutumatta väärällä tavalla muuhun. Toivon, että lopulta he lähtisivät rohkeasti tavoittelemaan unelmiaan ja löytäisivät oman polkunsa työelämässä ja/tai Jumalan valtakunnan työssä.
Tämä yhteisö ei siis ole keskus tai laitos, jossa saisi asua vain rajoitetun ajan. Siellä saa viipyä niin kauan kuin tarvitsee, jotta saa tarvittavat eväät ponnistaakseen eteenpäin elämässään, ideaalitilanteessa Jumalan ohjaamana. Ero laitokseen tai keskukseen tulee myös siinä, että me todella olemme perhe - emme tule paikalle vain tekemään työvuoroja, vaan asumme, syömme ja elämme yhdessä, oppien toisiltamme myös ihan tavallisen arjen keskellä.
Tehtävä
Käytännössä yhteisö koostuu siis antautuneista Jeesuksen seuraajista, jotka ovat valmiita muuttamaan yhteen, muodostamaan perheyhteisön Kristuksessa ja toimimaan tiiminä, jotta turvallinen kotiympäristö mahdollistuu.
Samassa talossa tai sen läheisyydessä olisi yhteisöllä myös yritys, kuten kahvila. Se pitäisi oven auki "ulkomaailmaan" mahdollistaen samalla luonnollisen ihmisten kohtaamisen ja tavoittamisen. Lisäksi se tarjoaisi sekä työpaikan asukkaillemme että rahoitusta toimintaamme.
Lisäksi talon arjessa hyödynnettäisiin erilaisten osaajien verkostoa ensinnäkin asukkaiden eheytymismatkan tueksi (esimerkiksi tanssia, keskusteluapua, turvallisen tunteiden purkamisen mahdollistamista, voimauttavaa valokuvausta jne,) ja toiseksi tarjotaksemme heille oppisopimuskoulutuksen tyyppisiä mahdollisuuksia oppia ammatti heitä kiinnostavalta alalta.
Tämänhetkinen tilanne
Tällä hetkellä asustelen vielä Suomessa ja opettelen yrittäjyyttä tuoreena yrittäjänä. Minulla on tämä näky, mutta tiimi ja tukikohta puuttuvat. Otan mielelläni vastaan rukoustukea, uusia kontakteja ja muutakin eteenpäin kannustavaa apua. Tiedän myös, että tällaisille kodeille on tarvetta joka puolella, joten olen vain tyytyväinen, jos joku muukin innostuu samankaltaisesta ideasta.
Ajatukseni on ollut lähteä perustamaan näkyni mukainen yhteisö Baltiaan, mutta tällä hetkellä en ole päässyt vielä etenemään asiassa. Olen myös oppinut matkallani Jumalan kanssa, että minun suunnitelmani ei ole aina Hänen suunnitelmansa, joten lopullinen maakohtainen sijainti on hieman auki. Toivon Saattueen kautta lähetetty taloudellinen tuki voidaan hyödyntää ainoastaan siihen kohteeseen, johon lahjoitus on saatu (eli tässä tapauksessa Itä-Euroopassa toimivaan Pimeän peitosta -työhön). Mikäli näkyni ei siis toteutuisikaan ulkomailla, ohjataan saatu tuki toiseen Toivon Saattueen työhön (10003 suurin tarve).
Yhteystiedot
Jos jakamani näky resonoi ja haluat keskustella,
ota rohkeasti yhteyttä.
040 912 4010